|
Romei Dressage - kolmeen sanaan tiivistettynä koulupainotteinen, puoliverisiä kasvattava virtuaalitalli. Pieni mutta toivon mukaan laadukas tallimme sijaitsee Isossa-Britanniassa, aivan Lontoon kupeessa. Tavoitteenamme ja haaveenamme on saada 20 paikkainen talli vielä jonakin päivänä täyteen menestyviä, lahjakkaita kilpa- ja siitoshevosia. Romei Dressage sai alkunsa keväällä 2011 kun tallin omistaja kyllästyi asumaan Suomessa ja päätti lopettaa siellä toimineen tallinsa, Kiramon Hevostilan. Silloin tallin harvat hevoset lastattiin kuljetusautoon ja koko poppoo lähti etsimään uutta elämää ulkomailta. Päätoimintaamme kuuluu koulupainotteisten trakehnerien sekä holsteinien kasvatus sekä niillä kisaaminen. Tavoitteena on tuoda virtuaalimaailmaan lisää laadukkaita, lajissaan pärjääviä kilpa- ja jalostushevosia sekä luoda oma mielenkiintoinen linja kasvatuksen suhteen. Tallimme kasvatit tunnistaa nimessä olevasta jälkiliitteestä "de Romei." kio (SEPPO, VRL-10565)
Kaiken © kio ellei toisin mainita. Otsikon kuvien © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan. Taustakuva © The Inspiration Gallery |